tiistai 28. toukokuuta 2013

scary

Moikka taas pitkästä aikaa!

Ei ole ollut hirmuisesti kirjoiteltavaa eli tämän takia tämä hiljaiselo.. En ole juurikaan taas ratsastellut, ihan ajan ja kiinnostuksen puutteen vuoksi. Mummo lähtee pian laitumelle jolloin loppuu meidän yhteistyömme. En ole muutenkaan sillä ratsastellut nyt koska muori on ollut vähän kiimakilarinen, eli se hötkyili ja jännitti kaikkea mahdollista joka ei sovi mun hermolle ollenkaan.
En ole asiasta tänne ikinä kertonut mutta siis, olen aika todella pelokas hevosten kanssa. Oudoltahan tuo kuulostaa kun ratsastanut jo yli kymmenen vuotta ja mitään tietoa ei ole miksi pelkään. Pelko on tullut ehkäpä viimeisen vuoden aikana. Mitään merkittävää ei ole tapahtunut mikä selittäisi asiaa. Kauhistuttaa mennä uusien tai tuttujenkaan hevosten selkään, myös maasta käsin käsittely pelottaa. Sen verran olen asiaa saanut selvitettyä että pelkään siis että hevonen pelästyy ja lähtee ryöstämään tai hyppää mun niskaan.


Yläpuolella oleva hevonen on Jekku, työkaverini hevonen jolla maastoilen silloin tällöin. Se on ainut hevonen jonka selkään menen melkein 100% luottamuksella. Ratsastan sillä nykyään aina ilman satulaa vaikka hän onkin aika vauhdikas ja vähän sählä, siltikään tämän kanssa ei pelota.

Mummon kanssa olen kärsinyt koko ajan tästä pelosta mutta yleensä pääsen sen yli kun olen ollut selässä 15-30 minuuttia. Joka kerta kun hän on jotain pelästynyt, olen pystynyt olemaan rauhallinen ja istumaan alas. Kuitenkin ennenkuin saan "rauhoitettua" itseni, olen aivan hullun peloissani. Selitys sille miksei ole viime aikoina kiinnostanut ratsastaa... Kai otan itseäni vielä tämän viikon aikana niskasta kiinni ja menen tallille köpöttelemään Muorilla ennenkuin hän lähtee laitumelle.

Pahoittelen kirjoitusvirheitä, olen liian väsynyt kirjoittamaan nimim. öissä töissä :)
Päivittelen taas kun uskallaudun hevosen selkään!


torstai 25. huhtikuuta 2013

Kuviakuvia

Olen niin väsy ettei jaksa kirjoittaa eli kuvat kertokoot

Sunnuntai ja ulkokenttä:

Hevonen oli jälleen mitä mahtavin!

Oli ihanaa ratsastaa ulkona taas! 
Kun kenttä on kunnossa niin mua ei saa kirveelläkään maneesiin!



Loput kuvat selkeästi huonolaatuisempia.. Kuvat tiistain tunnilta.
 Pääsin kokeilemaan myös piaffea ja passagea, kiva kun alla hieno kouluhevonen ;)

Suusa, mun opettaja ja yksi ihanimmista ystävistä!

Könötys on tavaramerkkini..

Aika paljon Suusa sai muistuttaa mua kevyemmästä sisäkädestä ja siitä ettei 
kädet nouse niinkuin tässä kuvassa. Pakko alkaa keskittyy enemmän noihin käsiin.

Tässä kuvassa ei näy kunnolla mutta esiteltiin Suusalle meidä lisätty ravi!


Ratsastin kyllä tänäänkin mutta ei ollut kuvaajaa ja oli tosi tylsä perusliikutus.. 



perjantai 19. huhtikuuta 2013

Täydellinen hevonen

Nimittäin Mummo. Olin eilen tallilla ratsastamassa ja fiilis oli mahtava. Käytin Mummon ensin liinassa, ihan katsoakseni kuinka virkeä päivä tänään on. Tämä hevonen nimittäin heräsi jostain koomasta kun tuli kiima, tämän hetkisen käytöksen perusteella ei uskoisi että tuli tänä vuonna 20-vuotta täyteen.
Kun nousin selkään ja otin ohjat niin Mummo nosti nassunsa nättiin ja aika korkeaan muotoon ja lähti tepastelemaan. Ratsastin sitä kuitenkin aikalailla vaan eteen ja alas. Alas pääsy oli helpompi kuin eteen, niin virkeän oloinen mutta jalat ei vaan pysynyt mielen kanssa samassa tahdissa. Kulki kuitenkin kuin unelma kun vähän muistutti etenemisestä.
Tämän hevosen kanssa saa aina hyvän fiiliksen!



Meilläkö karvan lähtöaika?

Eskadronin harjakassi, aivan mahtava!

Kuin uitettu koira :)

Ainii ja niinku viime postauksessa sanoinkin että odottelen ihmettä että saisin ensikaudeksi hevosen alle, saattaa olla että tämä ihme on tapahtumassa mutta siitä enemmän sitten kun varmistuu. Ei saisi viellä innostua liikaa mutta minkäs mahtaa.. :)



keskiviikko 17. huhtikuuta 2013

Pitkästä aikaa!

Onhan viime postauksesta aikaa.. Hevoskuviot olleet mitä on mutta nyt mulla on toistaiseksi ainakin ratsu alla! Ratsunani toimii Daisy, vanhemman puoleinen rouva joka on aikasemmin luonut uraansa kouluratsuna.

Daisyä ratsastaa lisäkseni myös Ida, hän ratsastaa viikonloppuisin kun kerkiää ja minä viikolla. Daisy eli "Mummo" on mahtava ratsu ja persoona, laukan vaihdot onnistuu helposti jalkaa liikuttamalla ja kaikkea muuta hienoo varmaan irtoaisi kun osaisi pyytää!

Eilen olin taas Mummoa ratsastamassa ja ooh, mikä mahtava hevonen! Ystäväni ja "valmentajani" Suusa oli mukanani antamassa neuvoja ja kehumassa.. ;) Joudun vaan aika paljon keskittymään tasaisempaan jalkaan sillä jos heiluttelen liikaa jalkaani niin ei tiedä mitä koulukiemuraa Mummo alkaa vääntämään. Lataan myöhemmin pikku videon pätkän eilisestä.



Kuvassa Mummo ja Ida.

Nyt tulevaisuudessa tarkoitus vähän tänne kirjoitella Mummon kanssa touhuilusta, tehdä blogikirppis sivu jotta saisin joskus myytyä noi mun kaikki loimet ja huovat tms. sekä odottaa ihmettä että joku soittaa mulle että täällä olis sulle estehevonen johon sulla on varaa...  ;) Pahoittelen suuresti tätä mun kirjoitus tapaa, virheitä ja hassuja lauseita! Hurjan vähän tulee kirjoiteltua tälläisiä pidempiä tekstejä..

maanantai 17. syyskuuta 2012

Huonoja uutisia

Elikkä siis mulla ei ole enää hevosia alla johtuen todella ihmeellisistä syistä.. Nyt siis etsinnässä ratsastettavaa hevosta, mielellään sellaista jolla voisi valmentautua ja kisata esteillä !

Tilanne on todella ärsyttävä koska mulla ei oo millään varaa maksaa kovia vuokrahintoja ja kun päälle tulee vielä bensakustannukset, valmennukset ja mielellään kisamaksut eli loppu tulos oisi se että jos ratsastan 2 krt/viikossa maksan vuokria omistajalle noin 40 e, valmennus 20-30 e/viikko ja bensat; viikossa hupi tulisi kustantaa hyvällä tsägällä 100 e.
Olisi hienoa löytää vuokra hevonen jonka vuokrat voisin kustantaa tallitöillä mutta mutta, löytyiskin vain.

Tälläinen tilanne nyt, jos kuulette että joku tässä Uudenmaan alueella kaipaa ratsastajaa niin mulle kelpaa, muutkin kuin estehepat!

Päivittelen blogiani taas kun jotain tapahtuu ja on jotain kerrottavaa! :)

torstai 6. syyskuuta 2012

olen laiskin bloggaaja !

...mutta en ole paljoa ratsastanutkaan viime aikoina. Sain kämpän Nummelasta ja joksenkin oon ollut todella väsynyt ja työt painaa ja ja.. Nyt koitan ahkeroitua !


 
     Muutama viikko sitten kouluvääntöä !




 
 


Viime viikolla olin Idan kanssa tallilla! Olin laiska enkä jaksanut satuloida Jaakkoa eli menin ilman satulaa.. Oli aika hurjaa laukkaa koska olen viimeksi laukkaillut ilman satulaa joskus ratsastuskoulu aikoina eli en jaksa edes muistaa! Ihan läpällä sit kysyin Idalta haluaako hypätä ilman satulaa Jaakolla ja pianhan ne ponkas alkulämpöjen jälkeen metrisen pystyn yli, ja heppa oli niin innoissaan !

   
    Siinä Idan ja Jaakon tyylinäyte! Itsehän siis olin kauhuissani maapuomin ylittämisestä.. :D

tiistai 14. elokuuta 2012

Valmennus


Olimme siis viime keskiviikkona valmennuksessa Johanna Hurmeen tallilla. Pidin valmentajasta ja tunnista mutta hevonen ei ollut parhaimmillaan.









Hienosti Jaakko käyttäytyi, ei kytännyt mitään tms vaikka ei paljoo ole vieraissa paikoissa ollutkaan. Otettiin ihan hyviäkin pätkiä joo mutta ei tuo kaasu oikein toiminut toivotunlaisesti. Nähtävästi jatkamme Johannan tunneilla.